Onnistuneita iltoja.

Ystäviä. Hyvää ruokaa ja viiniä. Leppoisaa puheensorinaa. Poikkeuksellisiakin leffavalintoja. Niistä on tässä kuussa muutama onnistunut ilta tehty.

Loman alettua ehdittiin viettää vielä pikkujouluja yhdessä tuttavapariskunnan kanssa. On ollut aivan huippua huomata kuinka some, ja erityisesti Twitter, yhdistää ihmisiä. Sieltä voi löytää parisuhteen, mutta myös ystäviä, jotka ovat suurena tukena uuteen kaupunkiin asettuessa. Passattiin N:ää ja E:tä ihan huolella ja kokkasin sen minkä ehdin. Alkupalat, pääruoka ja lopuksi juustot. N vastasi jälkkäristä.

zalkupalat zpääruokazkynttilätzjuustot

Leivät oli herkkua. Pannulla paahdetun ciabattan päälle eksyi ricotta-juustoa ja uunissa paahdettuja viinirypäleitä, avokadoa ja hunajaa sekä savulohta ja vuohenjuustoa. Pääruuaksi oli, ei suinkaan riisipuuro, vaan artisokkarisotto. Juustoiksi oli valikoitunut Manchego, Comte, Stilton ja Old Rotterdam (gouda).

Pariisista saapui vieraaksemme toiset ystävät, joiden seurasta olemme saaneet nauttia tällä viikolla jo kahdesti. Molemmista illoista olen nauttinut aivan suunnattomasti ja saanut energiaa. Ruokaorgiat ovat vain jatkuneet, enkä usko kenenkään tarvinneen nähdä nälkää meillä vieraillessaan. Uusi vuosi vaihtui leppoisasti kotosalla elokuvia katsellen. (Erityisesti The Lego Movie jäi mieleen.)

baaritortillat uusivuosi carolus

Hienointa on ollut se, että vapaita iltoja ei tässä taloudessa ole paljoa viime aikoina nähnyt, ja tälle viikolle niitä siunaantui jopa kaksi. Nautin todella paljon kokkaamisesta ja minusta on ihana kun saa vieraita, joille laittaa ruokaa. Toivon tällaisia iltoja useamminkin meidän elämään.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s