Everything is illuminated

Vaikka päätin jo muutama viikko sitten, ettei kesää koskaan tullutkaan, niin eihän siinä sitten kuitenkaan käynyt niin. Loppukesässä on ollut paljon aurinkoisia päiviä, on ollut melkein helle. Villalangat alkoivatkin yllättäen hikoilla käsissä. Ilman rapsakkuus, tuulen viileys sekä maassa makaavat lehdet kertovat kuitenkin lähestyvästä syksystä.

Syksyyn monesti liittyy vaatekaapin sisällön uusimista. Olen ollut aina sitä mieltä, että en halua koskaan muuttua ”suomalaisen keski-ikäisen naisen näköiseksi”. En halua niitä housuja, jotka eivät istu, en sitä värioksennuspaitaa tai Citymarketin alennusmyynnistä ostettua bleiseriä. Keski-ikäisyys on minulle kirosana ja olen paennut sitä pukeutumisessani kaikin mahdollisin keinoin. Jokin aika sitten koin kuitenkin valaistumisen. Lähestyn uhkaavasti kolmeakymmentä ikävuotta. Pukeutumiseni ei voi olla enää samanlaista kuin ikäluokalla 16-24, jo työni puolesta sen täytyy olla asiallista. Mutta sen ei missään nimessä tarvitse olla tylsää.

vaatekasa

Minun on siis luotava tyylini uudelleen. Sen täytyy sopia ikäiselleni naiselle, mutta sen täytyy myös kuvastaa minua. Vaatteissani täytyy yleensä olla jokin ”jippo”. Jokin, joka tekee niistä minun näköisiäni. Oli se väri, leikkaus, printti, yksityiskohta tms. En halua kaappiini enää yhtään sellaista vaatetta, jota ehkä mahdollisesti saatan käyttää joskus. 

Olen siis päättänyt järkeistää vaatteiden hankintani. Seuraavaksi on minun käytävä vaatekaappini läpi. Aion rankallakin kädellä poistaa sieltä vaatteita, jotka ei eivät enää mahdu tulevan tyylini sisälle. Vaatteita, joita en ole pitänyt pitkään aikaan. Aloitan vaatteiden uusimisen matalimmalta mahdolliselta tasolta, eli en osta mitään, josta en ole ihan varma, enkä mitään vain siksi, että minun tulisi parempi mieli. Seuraavalla tasolla alan satsaamaan korkealaatuisempiin vaatteisiin ja mahdollisimman paljon myös kotimaisiin tuotteisiin.

Samalla kun pistän vaatekaappini järjestykseen, voisin pistää järjestykseen jo hetken tuuliajolla olleen elämäni. Nauttia kesän viimeisistä aurinkoisista päivistä. Lukea vapaapäivinä kirjaa potematta siitä huonoa omaatuntoa.

Advertisements

Yksi vastaus artikkeliiin “Everything is illuminated”

  1. Päivitysilmoitus: Härkää sarvista –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s