Paluu Puolen Hehtaarin Metsään

Sitten Risto Reipas joka katsoi yhä maailmaa kädet leuan alla huudahti äkkiä: ”Puh!”
”Mitä?” sanoi Puh.
”Kun…kun minä…voi, Puh!”
”Mitä?”
”Ei Mikään on nyt lopussa.”
”Kokonaanko?”
”Ainakin melkein. Se ei enää käy.”

Olen selkeästi maailman huonoin pitäytymään päätöksissäni. Jokin aika sitten pohdiskelin aikuistumista ja sen mukanaan tuomaa muutosta ulkoisessa habituksessani. Olin päättänyt, että nyt on korkea aika muuttaa tyyliään hitusen aikuisempaan suuntaan. Ei mennyt kauaakaan, kun näin kuvan Vansin Disney-prinsessoilla kuvitetuista tennareista ja tiesin, että minun on sellaiset saatava. Ei mennyt nyt ihan niinkuin Strömsössä.

Elän aikaa, jossa liikun jatkuvasti kahdessa erilaisessa maailmassa. Päivisin minun pitäisi olla vastuullinen aikuinen, olla esimerkkinä. Huolehtia, huolehtia ja taas huolehtia. Työpäivän päätyttyä siirryn takaisin omaan (hipsterihköön) kuplaani. Elän mukana kahvila-ravintolan arjessa ja pääsen mukaan mitä mukavimpiin tapahtumiin. Olen kiinnostunut oluista ja testailen innolla uusia makuja. Olen päässyt kokemaan asioita, joista ilman tätä parisuhdetta olisin jäänyt paitsi. Koen hetkittäin näiden kahden elämän välissä liikkumisen todella raskaaksi. Tuntuu, että olen minä, sellaisena kuin haluan olla, vain työni ulkopuolella.

Kirjassa Nalle Puh ja elämisen taito sanotaan, että on haastavaa elää elämäänsä niin, että velvollisuudet tulee hoidetuiksi huumoria ja hauskuutta unohtamatta. Suorituspaineessa meille jää liian vähän aikaa itsellemme.  Ja toden totta, tältä minusta juuri tuntuu. Jumalauta, kymmenen vuotta hyllyssä lojunut kirjani tietää miltä minusta tuntuu. En halua aikuistua, jos se tarkoittaa luopumista tietyistä asioista. En halua olla kuin Risto Reipas alun lainauksessa, jossa hän tajuaa, ettei voi tehdä jotakin, koska on jonkun ikäinen. En halua kyynistyä ja muuttua ”kyllästyneeksi täysikasvuiseksi”.

valo

Ja hetkittäin, pelästyneenä tajuan, kuinka olen ajatumassa siihen suuntaan. Kuinka töissä kuulen itseni vain valittavan asioista. Kuinka aina välillä mietin, etten voi tehdä jotakin, koska ”olen kohta jo kolmekymmentä” tai koska ”mitä nyt muutkin tästä ajattelevat”. Haluan pitää asioista ja tehdä juttuja, koska ne ovat minusta mukavia, enkä vain siksi, että nyt minun kuuluu näistä asioista tykätä tai koska se nyt vaan olisi järkevä ratkaisu.

Haluan ylpeänä kulkea Disney-prinsessa Vanseissa jos haluan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s