Tyttö, joka ei koskaan syö

Olen hullaantunut.

Jo jonkin aikaa sitten ostin Elisa Kirjasta kolme ensimmäistä Flavia de Luce -sarjan osaa; Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä sekä Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Ne odottivat pädilläni, kunnes kerran junassa kaipasin jotakin luettavaa. Avasin pädin ja ensimmäisen osan ensimmäisistä lauseista asti olin myyty. Olen lukenut nyt kaksi ensimmäistä osaa ja aloittanut kolmatta.

Sarjassa hypätään 1950-luvun englantilaiseen pikkukylään (täydellistä minulle). Buckshaw-nimisessä herraskartanossa kylän ulkopuolella asuu de Lucen perhe, isä Haviland ja hänen kolme tytärtään, Ophelia, Daphne ja Flavia. Flavia on joukon nuorimmainen, 11-vuotias, ja hän joutuu alituiseen sisartensa kiusaamaksi. Tyttöjen äiti, Harriet, on kuollut Flavian ollessa vauva ja isommat siskot väittävät Flavian olevan joko vaihdokki tai köyhäintalosta haettu, muttei perheen oikea lapsi. Välillä se sulkevat Flavian kellariin ja ”kiduttavat” häntä. Isä on intohimoinen filatelisti ja on kiinnostunut enemmän postimerkkikokoelmastaan kuin tyttäristään, joten hän on autuaan tietämätön tyttöjen ristiriidoista.

flaviadeluce

Flavia on pikkuvanha, hieman modernikin tyttö, joka on hyvin erilainen kuin isosiskonsa. Ophelia on perinteinen tyttö ja on kiinnostunut kauneuteen liittyvistä asioista sekä miesten hurmaamisesta, Daphne sen sijaan uppoutuu kirjoihinsa. Flavia viettää paljon aikaansa kartanon itäsiivessä vanhassa Tar-enon laboratoriossa. Hän on erittäin kiinnostunut kemiasta ja kirjan parhainta antia onkin Flavian selitykset kemiallisista reaktioista sekä tekemistään kokeista.

Jokaisessa kirjassa on, ainakin tähän asti, tapahtunut jokin kuolemantapaus. Jotenkin Flavia on mukana jokaisessa tapauksessa, ja auttamassa komisario Hewittiä niiden selvittämisessä. Flavia ajelee ympäri kylää Gladysiksi nimetyn polkupyöränsä kanssa haastattelemassa ihmisiä. Flavialla on kyky saada ihmisten kertomaan hänelle asioita, joita he eivät poliisille kerro. Peruspoirotmaiseen tapaan, lopussa Flavia kertoo oman teoriansa poliiseille heidän ihmetellessään, miten hän on kaiken yksin selvittänyt.

flaviadeluce-2

Kirjoissa ei ole mitään erityisen syvällistä. Mutta tällaista kirjallisuutta hainkin istuessani junassa. Kirjaa, jonka maailmaan on helppo uppotua. Kirjoissa on paljon toistoa, kun jokaisessa kirjassa pitää jollakin tapaa kerrata perhesuhteet ja hahmojen ominaisuudet. Jos joku muistaa joskus nuorena lukeneensa Sweet Valley High -sarjaa, niin tietää mitä tarkoittaa toisto. Tässä ei kertaaminen ole aivan yhtä silmiinpistävää, hieman ärsyttävää vain, kun lukee jo kolmatta kirjaa.

Flavia de Luce ei myöskään koskaan syö.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s