Nimeni on Sarah

Kirja makasi yöpöydälläni vuoden päivät. Olin lukenut neljä edellistä kirjaani iPadilta ja tuli sellainen olo, että haluan lukea kirjan, jossa voin oikeasti käännellä sivuja ja seurata lukemiseni edistymistä. Näin ollen tartuin tähän kirjaan. Ja voi että millaiseen tarinaan hyppäsinkin mukaan. Kirja oli puoleenväliin kaksiosainen, ja siinä vuorotteli kaksi tarinaa Pariisista, vuodelta 1942 ja vuodelta 2002, aina siihen asti kunnes tarinat lopulta yhdistyivät.

sarah

Vaikka kirja olikin fiktiivinen, oli sen taustatarina aivan totisinta totta. 16. ja 17. heinäkuuta 1942 miehitetyssä Pariisissa, ranskalaiset poliisit keräsivät saksalaisten käskystä juutalaisia perheitä Vélodrome d’Hiver’ille. Velodromi oli kuuma paikka, ruokaa ja vettä ei ollut tarpeeksi, jos ollenkaan, eikä velodromin saniteettitiloja oltu mitoitettu sellaiselle määrälle ihmisiä. Perheet olivat osanneet jo pelätä tällaisia puhdistuksia ja perheiden miehet menivät yleensä yöksi piiloon. Velodromille kerättiinkin juuri tästä syystä enemmän naisia ja lapsia, koska he olivat kodeissaan eivätkä osanneet pelätä joutuvansa vangiksi.

Velodromilta ihmisiä vietiin Drancyn, Pithiviersin ja Beaune-la-Rolanden leireille ja sieltä eteenpäin Auschwitziin. Lapset ja vanhemmat erotettiin väkivalloin toisistaan ja isät ja äidit lähetettiin ensimmäisenä Puolaan. Lapsia ei ollut alunperin tarkoitus kaasuttaa, mutta myöhemmin saksalaiset antoivat käskyn heidänkin kuljettamisekseen Auschwitziin.

Toinen tarina kertoo Pariisissa jo yli 20 vuotta asuneesta amerikkalaisesta toimittajasta, Julia Jarmondista, joka on töissä englanninkielisessä Seine Scenes-lehdessä. Julia alkaa tutkia lehteen Vel d’Hivin tapahtumia, koska tapahtumista tuli vuonna 2002 kuluneeksi 60 vuotta. Tarinat alkavat pikkuhiljaa kietoutua toisiinsa ja Julia kohtaa paljon vastustusta oman perheensä ja sukunsa puolelta.

Teksti oli jaoteltu kursiivilla painettuihin vanhoihin osuuksiin ja tavallisella tekstillä painettuihin nykyajan osuuksiin. Pätkät olivat lyhyitä, parin sivun mittaisia, ja tarinaa oli helppo lukea. Inhoan kirjoja, joissa luvut ovat kymmenien sivujen mittaisia, koska kun luen, en tykkää jättää lukua kesken. Jos luku on lyhyt, lukeminen etenee minusta jouhevammin ja kirjanmerkki on helpompi myös laittaa kirjan väliin. Noin puolessa välissä kursiiviluvut loppuivat ja tarina jatkui vain nykyajassa. Kirja oli kirjoitettu myös hienosti niin, että tahti todella kiihtyi loppua kohti ja se oli vain ahmittava kunnes sivut loppuivat kesken.

Kirjaa oli hyvin ristiriitaista lukea. Toisaalta lukeminen oli aivan kamalaa ja pidättelin kyyneliä moneen kertaa, mutta en silti voinut laskea kirjaa käsistäni. Välillä laitoin kannet kiinni ja vain hengittelin rauhallisesti, kunnes taas jatkoin. Mitä lähemmäs loppua pääsin, sitä enemmän ahmin tarinaa ja halusin tietää mitä lopulta tapahtuu. Koin hirvittäväksi sen, etten ollut tiennyt tällaisesta tapahtumasta mitään ja olin todella surullinen kaikkien niiden ihmiskohtaloiden puolesta. Silti välillä piti toppuutella itseään ja miettiä, että tarina on kuitenkin fiktiivinen, eikä tätä Sarahia ollut ja hänen tragediaansa oikeasti tapahtunut. Mutta olisi voinut.

Kirja on aiemmin julkaistu nimellä Avain ja siitä on tehty myös vuonna 2010 elokuva, jossa Juliaa näyttelee Kristin Scott Thomas.

– – – –

In English: What a breathtaking book. Strongly recommend to read it, in case you already haven’t. 

★★★★★

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s