Isä, kätevä käsistään

Alison Bechdel: Hautuukoti: tragikoominen perheeni
(Fun Home: A Family Tragicomic, 2006. Suom. Taina Aarne. Like, 2009.)

12. Sarjakuvaromaani

image.jpg

Hautuukoti oli ensimmäinen lukemani sarjakuvaromaani. Rehellisesti sanottuna, en ollut koskaan ajatellut niiden olevan kovin syvällisiä. Kun sain kirjan kirjastosta, ihmettelin, kun siinä oli kovat kannet. Tällä tasolla on siis kykyni arvioida sarjakuvaromaania.

Hautuukoti on Bechdelin toinen sarjakuvaromaani, joka kertoo hänen perheensä tarinan eniten hänen isänsä kautta. Isä pitää kotikaupungissaan hautuukotia, eli hautaustoimistoa ja ruumiit ovat jokapäiväistä arkea Bechdelin perheelle. Isä myös kunnostaa ja sisustaa kotia äärimmäisen tarkasti. Kirjallisuus on tärkeä osa perheen historiaa ja Alisonin on äiti on näyttelijä. Alussa sain myös pitkään miettiä, onko Alison mies vai nainen. En siis tiennyt hänestä yhtään mitään ennen teoksen lukemista. Tämäkin asia selvisi minulle kirjan edetessä.

Kirjan kerronta oli hieman pomppivaa. Välillä olin hieman pihalla siitä missä kohtaa ollaankaan menossa. Alussa kirjassa esiteltiin isä ja kerrottiin hänen kuolemastaan. Sitten hypättiinkin ajassa taaksepäin ja alettiin kelata tapahtumia, jotka päättyivät sitten isän poismenoon. Lopussa minulle tuli hetkittäin olo, että minähän olen lukenut tämän jo.

”Se oli kuitenkin melkoinen noidankehä. Mitä enemmän tyydytystä saimme omilta lahjakkuudenaloiltamme, sitä yksinäisempiä meistä tuli. Kotimme oli kuin taiteilijayhteisö. Söimme yhdessä, muuten syvennyimme omiin harrastuksiimme. Erillisyytemme myötä luovuutemme sai pakkomielteisiäkin piirteitä.” (s. 140)

Tarina oli minusta kuitenkin riipaiseva, koska Alisonin suhde vanhempiinsa oli aika hentoinen. Ja lopussa isän kanssa tapahtuva lähentyminen tyssäsi liian aikaisin. Mietin, luonnollisesti, paljon omaa perhetaustaani. Meillä on ollut aina kauhean tiivis perhe ja joskus opiskeluaikanani minun oli todella hankala ymmärtää sitä, että joku ei mene käymään viikonloppuisin kotona. Ihmettelin, kun syyksi kerrottiin, että ei esimerkiksi mahdu sinne nukkumaan muualle kuin lattialle. Lukiessani siis koin ajoittain ahdistavana sen, että perhe oli niin irrallaan toisistaan.

Mikä eniten minua harmitti, ja joka vei arvostelussani tähtiä, oli sarjakuvan piirustusjälki. Tyylinsä tietysti kullakin, mutta koska luin sarjakuvaromaania, oletin, että kuvatkin olisivat yhtä hienoja kuin teksti. Mustavalkoisuus ei minua häiritse, mutta kuvissa esiintyvä vihreä värisävy kyllä häiritsi. Se toi mieleen sairaalavaatteet. Ehkä tällä haluttiin jotenkin korostaa hahmojen aneemisuutta. Mietin myös lukiessani paljon, että saanko lukea tätä näin nopeasti vai pitäisikö minun jotenkin enemmän kiinnittää huomiota kuviin ja etsiä niistä jotakin merkityksiä. Hukkasin tämän ajatuksen kuitenkin pian ja keskityin enemmän tarinaan.

Kaikenkaikkiaan Hautuukoti oli ensimmäiseksi sarjakuvaromaanikseni positiivinen ja koskettava lukukokemus ja mieluusti tutustun sekä Bechdelin muihin teoksiin että sarjakuvaromaaneihin yleensä.

★★★★☆

– – – –

Briefly in English: Fun Home was the first comic booI’ve ever read. I was amazed by its hard covers when I collected it from the library so that’s how far my level of expertise reaches. The reading was a pleasant and touching experience. However, I wasn’t too pleased about the drawing itself but I found the story more interesting. 

Mainokset

Onko tämä kapina?

Boris Akunin: Asaselin salaliitto (Erast Fandorinin tutkimuksia)
(Azazel, 1998. Suom. Anton Nikkilä. WSOY, 2001.)

3. Kirja aloittaa sarjan

image.jpg

Tartuttuani Helmet-lukuhaasteeseen, olen alkanut lukea enemmän työmatkoillani bussissa. Samalla bussilla tulee paljon myös työkavereita ja olemme jakaneet toisillemme kirjavinkkejä. Tämäkin kirjasarja tuli suosituksena kollegalta, joka oli sarjaa jo vähän pidemmälle lukenut. Erast Fandorinin tutkimuksia on Akuninin kirjallinen projekti, jonka kirjat sijoittuvat 1800-luvun lopun Moskovaan. Kirjat on kuulemma kirjoitettu erilaisilla tyylilajeilla.

Kun aloitin lukemaan kirjaa, huomasin jännittävän seikan. Muutama edellinen kirja, jonka olin lukenut oli alunperin kirjoitettu englanniksi. Asaselin salaliiton alkuperäiskieli on venäjä ja tämä näkyy selkeästi tekstissä. Jokin siinä muistutti minua joskus aikoinaan lukemastani Saatana saapuu Moskovaan -kirjasta ja kesken jättämästäni Animaattori-teoksesta, joka myös oli venäläistä käännöskirjallisuutta. En ole opiskellut käännöstiedettä, kirjallisuutta tai venäjää, joten en osaa sanoa mikä tämä ”Seikka” on, mutta alkuperäiskielen vaikutus oli mielenkiintoista huomata.

Kirjan alussa nuori mies tappaa itsensä puistossa. Etsivä poliisi kuulee tapauksesta, mutta ei pidä sitä mitenkään erikoisena. Fandorin, joka on tässä vaiheessa vasta aloitellut Etsivässä poliisissa, haluaa kuitenkin selvittää asiaa enemmän. Fandorin on kuin onkin oikeassa ja alunperin nuoren miehen itsemurhana pidetty tapaus saakin maailmanlaajuiset mittasuhteet.

”Uskon, että aivan lähiaikoina on odotettavissa laajamittaista verenvuodatusta. Se, mitä tähän mennessä on tapahtunut, on vain alkusoittoa. Terrori hallitsevaa luokkaa vastaan saattaa saada jättimäisen mittakaavan. – – Heidän takiaan meidän vanhuudenpäivämme eivät tule olemaan auvoisia, sanokaa minun sanoneen.” (s. 109)

Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Venäjän vallankumousta, vuoteen 1876. Kirjassa mainitaan kerran ”Internationaalit”, kun yritetään pohtia, ketkä Asaselin salaliiton takana ovat. Tapahtumien keskiössä on venäläinen yläluokka, joka vallankumouksesta nimenomaan eniten kärsi. Edellä mainittu lainaus on valtioneuvos Brillingin huomio valtion sen hetkisestä tilasta.

Asaselin salaliitto on suhteellisen kevyttä herrasmiesetsiväkirjallisuutta. Akunin on sanonut yhdistäneensä Fandorinin hahmoon klassisia etsivähahmoja, kuten Maigreta ja Poirotia. Tässä kirjassa Erast Fandorin on vielä keltanokka, vaikka kasvaakin kirjan aikana poliisina jonkun verran. Aion varmasti lukea sarjaa eteenpäin, jotta saan tietää kuinka hänen uransa kehitystä ja henkistä kasvuaan kuvataan muissa kirjoissa. Haluan myös tietää minkälaisiin genreihin Akunin on muut teokset sijoittanut.

Tykkäsin Asaselin salaliitosta, vaikka se ei nyt mikään kaunokirjallisuuden suurteos olekaan. Pienestä ennalta-arvattavuudestaan huolimatta teos oli viihdyttävä ja mukaansatempaava.

★★★☆☆

– – – –

Briefly in English: Erast Fandorin is a gentleman detective in pre-revolution Russia, in 1876 Moscow. Akunin has said Fandorin combines features of both Maigret and Poirot. The story starts with a young man’s suicide which turns out to be quite something else. The book was entertaining and catchy though slightly predictable. I will definitely read more of this series to find out how Fandorin grows in the books. 

Kerro minulle meistä

S. J. Watson: Kun suljen silmäni
(Before I Go to Sleep, 2011Suom. Laura Beck. Bazar, 2012.)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

1518351502799.jpg

Eräänä päivänä lähestyin kirjaston henkilökuntaa kysyen, onko heillä jossain hylly, jossa olisi henkilökunnan suosittelemia kirjoja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 50. Valmiita suosituksia ei ollut, mutta tämä henkilökunnan jäsen lähti hyllylle katsomaan minulle kirjaa. Tätä kyseistä teosta hän ei itse tosin ollut lukenut, mutta monet lukijat olivat sitä hänelle kehuneet. Lähtökohtaisesti pyysin kirjaa, jossa olisi nainen kertojana, koska olin siinä vaiheessa lukenut peräkkäin liian monta kirjaa, joissa oli mieskertoja.

Tunsinkin heti paljon helpommin samaistuvani tähän kertojaan, vaikka tosin mitään muuta yhteistä meillä ei ollutkaan. Kirjan kertoja on Christine Lucas, lähes viisikymppinen nainen, joka herää aamuisin muistamatta kuka on. Joka aamu hän lukee päiväkirjastaan, mitä edellisinä päivinä on tapahtunut ja rakentaa identiteettinsä uudestaan. Päiväkirjan tekstien ja Christinen miehen kertomusten välillä alkaa kuitenkin olla sen verran paljon ristiriitaisuuksia, että Christine alkaa epäillä, onko kaikki kuitenkaan niin kuin pitäisi.

”Kiiruhdin makuuhuoneeseen. Tässä ei ollut järkeä. Hetkeksi minut valtasi murskaava tunne siitä. että olin tulossa hulluksi. Romaani tuntui olevan samaan aikaan sekä totta että kuvitelmaa. En muistanut siitä mitään juonesta tai henkilöistä, en edes mistä syystä olin nimennyt sen niinkuin olin, mutta silti se tuntui todelta ja sykki sisälläni kuin sydän. ” (s. 97)

Oli helppo asettua Christinen asemaan ja miettiä, miten itse reagoisi, jos joutuisi samaan tilanteeseen hänen kanssaan. Kuinka uuvuttavaa olisi joka aamu herätä vieraasta talosta, vieraan miehen vierestä, ja shokissa tutkia omaa kuvaansa peilistä. Lukea päiväkirjasta viimeisten päivien tapahtumat ja kirjoittaa kaikki asiat ylös mahdollisimman nopeasti ennen kuin ne taas unohtuisivat. Tunsin vahvasti sen, minkä Christinekin tunsi. Sen, kuinka hän alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ja sitä, muistaako asiat oikeasti vai ovatko muistot vain unia, kuvitelmaa. Lukijanakin aloin olemaan vainoharhainen kaikista pienistäkin vihjeistä ja kasaamaan päässäni jotakin kuviota tapahtumista.

Kirja piti minua hyppysissään ensi hetkistä alkaen. Jännitys lisääntyi vähitellen ja kirjan tapahtumat etenivät niin, että sitä oli vaikea laskea käsistään. Välillä tunsin hyppiväni turhia selostuksia yli, vaikka yleensä luen aika tarkasti kaiken. Matkan varrella aloin lopulta itse miettiä millaiseen loppuratkaisuun kirjassa päästään. Kuka puhuu totta ja keneen ei voi luottaa. Loppuratkaisu oli kaiken kehittelyn jälkeen ehkä turhan nopeasti kasaan kyhätty. Nautin loppujen lopuksi enemmän matkasta kuin päämäärästä.

Haluaisin antaa kirjalle viisi tähteä. Tykkäsin siitä oikeasti todella paljon, mutta jokin kuitenkin estää minua tekemästä sitä. Lopun tapahtumat eivät olleet ehkä viiden tähden kirjan arvoiset.

★★★★☆

– – – –

Briefly in English: Imagine yourself waking up every morning not remembering where you are and who is the guy sleeping next to you. That’s the life of Christine Lucas, until she starts keeping a diary. This causes her to find conflicts between her diary and the memories told by her husband. I really liked the book and was able to relate to Christine and her anxiousness. It must be awful when you depend on someone who you aren’t sure you can trust.

 

 

 

Vääränlaista rakkautta

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muista sinkkuelämän perusasioita
(Atena, 2016.)

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

1518264235751

Mitä lie kertoo meikäläisen elämästä, jos ystäväni suositteli minulle tällaista kirjaa. Onneksi voin aina vedota siihen, että hän samalla kutsui minut mukaan lukupiiriin, jossa tämä on seuraavaksi käsiteltävä kirja. Koska tapaaminen on ensi viikolla, halusin lukea kirjan alta pois mahdollisimman pian. En kuitenkaan voi täysin kiistää, etteikö nykyisellä siviilisäädylläni olisi jotakin tekemistä suosituksen kanssa.

Rönkkönen varoittaa kirjan alussa, että osa tapahtumista on totta, osa  tarua. Jotkut jutut ovat tapahtuneet hänelle ja jotkut hänen ystävilleen. Jotkut eivät välttämättä kenellekään.

Monilta osin kertojan sinkkuelämässä on samoja malleja kuin itselläni. Osa malleista oli ehkä karikatyyrisiä, mutta tunnistin niistä omat virheeni. Nämä samankaltaiset kokemukset minua monesti naurattivatkin. Kuinka esimerkiksi ihastuksen huumassa lähetettävien  viestien määrällä voi ajaa toisen lopulta pois.

Rönkkösen (tai kenen se nyt sitten todellisuudessa onkaan) sinkkuelämä on myös aika estotonta ja railakasta, Sex and the City -tyyliin. On vaikka minkälaista ukkoa ja jokaiselle oma nimitys,  on Nallekarhua, Herra Steriiliä ja Sielunparantajaa. Sattuu kaikenlaista ja niistä koskettavimpana se monen sinkkunaisen suurin pelko, raskaus. Minusta kyseinen luku oli riipaisevimmin kirjoitettu. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissänikin kun kuvittelin naisen makaamassa suihkuhuoneen kylmillä kaakeleilla.

Sinkkuus on itselleni hankala olotila ja kirja jollain tavalla herätti minussa myös kurjia tunteita. En tällä hetkellä välitä siitä ollenkaan ja koen erittäin ahdistavana sen, että en itse täysin pysty päättämään sitä, koska ja missä mahdollisen tulevan kumppanini löydän. Tämän toteaa Rönkkönenkin kirjassaan.

Mutta kun vuodet kuluivat, huomasin yhä enemmän kaipaavani sitä, että saisin panna vain yhtä ihmistä. Kaipasin läheisyyttä ja rakkautta, sellaista kumppania, johon voi luottaa ja jolle soittaa, kun tulee paha mieli tai hyväkin. (s. 191)

Mielikuvituspoikaystävä ei kaikessa roisiudessaan ollut kuitenkaan minusta mitenkään realistinen kuvaus sinkkuelämästä. Tai en ainakaan löytänyt siitä itseäni. Rönkkösen treffeillä viljelemä huumori oli minusta ala-arvoista, enkä välttämättä halua tietää keneltä Rönkkösen kavereista se tyyli on poimittu.

Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja helposti luettu.

★★☆☆☆

– – – – 

Briefly in English: Rönkkönen has written a story about a life of a single woman with all its ups and downs. Although a single woman myself, I couldn’t relate to all the things happening in the book. I really wanted to like the book, but it turned out to be too much everything. Too unrealistic. Too annoying. Too painful to read. 

avaroit asioit, taivaan tietoi

Juha Hurme: Niemi
(Teos, 2017)

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

1517842654784

Finlandia-palkinnon jakamisen jälkeen halusin ehdottomasti lukea tämän kirjan. Töissä kirjasta oli myös puhuttu paljon ja kuin tilauksesta äitini sai kirjan joululahjaksi. Sain kuitenkin lukea kirjan ennen äitiäni.

Kirjassa siis käydään läpi Niemi-nimisen maatilkun historia alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, eli aika ennen kuin Niemestä tuli Suomi. Jo ensimmäisistä sivuista lähtien tiesin lukevani jotakin ihan erilaista. Lukiessani tirskuin ja kikatin välillä menemään vedet silmissä. Hurmeen ote kirjoittaa historiasta on rento ja toisinaan hieman sarkastinenkin, joka minulle sopii vallan mainiosti.

Tämä on jo toinen kerta, kun Pernajan Mikael työntyy väkisin tämän kirjan sivuille, ja jatkossa tulemme vielä tutustumaan huolella tämän jampparin edesottamuksiin, kun joudumme puntaroimaan, oliko hänestä enemmän hyötyä vai haittaa. (s. 95)

Kirja on kuitenkin palkittu kaunokirjallisuuden Finlandialla eikä Tieto-Finlandialla. Vaikka teksti on, ainakin niin luulen, faktaa, ei sitä ole esitetty tietokirjallisuudelle tyypillisin neutraalein sanamuodoin, vaan teksti on monin paikoin hyvinkin mielipidesävytteistä. Kirjan lopussa ei myöskään ole lähdeluetteloa, eli olemme lukijoina paljolti Hurmeen muistin ja rehellisyyden varassa.

Kirjan keskikohdilla koin lyhyen suvantovaiheen. Näillä main erilaiset lainaukset ja runot alkoivat lisääntyä, joka mielestäni hidasti lukemista. Ei kaikkein pisimpiä runoja olisi tarvinnut kirjaan kokonaisina laittaa. Aiheeseen liityvät lyhyet näytteet olisivat  aivan hyvin riittäneet. Toisaalta, suomenkieliset runot eivät sisällöltään olleet sellaisia kuin mitä ruotsinkieliset herramme olisivat halunneet meidän lukevan. Jos herrain runot olivat kristillissävytteisiä, kansan parissa runojen aiheet olivat pelkkää pillua ja kyrpää.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan, koska Hurmeen tapa kirjoittaa Suomen historiasta on mielenkiintoinen ja ehkä hieman poikkeuksellinenkin.  Rehellisesti pidin kirjasta. Olin antamassa sille kuusi tähteä ennen Kalevala-mittaisten runojen invaasiota. Koska runoja oli mielestäni liikaa, oli pakko tiputtaa yksi tähti pois.

★★★★★

– – – –

Briefly in English: Niemi is a book about the history of Finland under Swedish rule. Finland is not yet called Finland (Suomi) but Cape (Niemi) which refers to the shape of our country.  Hurme has a very distinctive way of writing which makes you giggle – a lot. The quantity of poems and quotations is somewhat disturbing, in my opinion, less would be more. 

Koko päivä muuttuu muuksi

Ian McEwan: Lauantai
(Saturday, 2005. Suom. Juhani Lindholm. Otava, 2006.)

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

1516910337934

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja, koska Juhani Lindholm on saanut sekä Kääntäjien valtionpalkinnon (2009), Kääntäjäkarhu-palkinnon (2007) että Mikael Agricola -palkinnon (2015). Lauantai oli myös minun Hyllynlämmittäjät-listallani.

Ian McEwan on kiinnostanut minua kirjailijana pitkään, sillä yksi vanhoista opiskelukavereista on tehnyt Pro Gradu -tutkielmansa McEwanin kirjoista. En kuitenkaan koskaan ole lukenut yhtään McEwanin kirjaa. Kerran aloittamani Polte jäi syystä tai toisesta kesken, vaikka se kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselta. Elin silloin huonoimpia lukuvuosiani.

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen (Luen seuraavaksi aivan varmasti kirjan, jonka päähenkilö ei ole keski-ikäinen mies!) neurokirurgi, Henry Perowne. Hän herää aamuyöstä ja näkee ikkunastaan palavan lentokoneen matkalla Heathrowlle. Tästä alkaa monien sattumusten sarja, joka kasvaa kasvamistaan kuin lumipallo. Henryllä on myös vaimo Rosalind, aikuiset lapset Theo ja Daisy. Lapset ovat muuttamassa maailmalle.

– – ilmeisesti pahojen seuraamusten ajatteleminen ja suunnitelmien laatiminen niiden välttämiseksi on alun alkaenkin ollut merkityksellinen piirre ihmislajin selviytymistaistelussa. Synkkien ajatusten elätteleminen on yksi luonnonvalinnan seuraamus tässä vaarallisessa maailmassa. (s. 59)

Lauantai oli nerokkaasti kirjoitettu kirja. Jo heti alkumetreiltä ilmassa väreili tunne siitä, että tämä ei nyt tule päättymään hyvin.  Erinäisten tapahtumien jälkeen asiat palasivat aina uomiinsa, mutta seuraavien tapahtumien yllä häilyi kuitenkin aina, jos ei musta, niin ainakin harmaa varjo. Vielä lopussakin, kun kaikki oli jo hyvin, rinnassani kyti pieni ahdistus siitä, että jotain kamalaa vielä kuitenkin käy.

Toisaalta, päähenkilöiden väliset suhteet oli kirjoitettu aivan äärimmäisen kauniisti. Tietyllä tapaa heillä oli täydellinen perhe. Perhe, jossa kaikki tukevat toisiaan, asioista voidaan olla eri mieltä ja väitellä, ja silti rakastaa toista. Mikään siinä asetelmassa ei kuitenkaan ärsyttänyt. Perhe vaikutti äärimmäisen tiiviiltä ja vanhemmat ovat tukeneet lapsiaan kaikin mahdollisin keinoin. Henryn ja Rosalindin välinen suhde on esimerkki sellaisesta suhteesta, jonka kuka tahansa meistä haluaisi. Intiimi, toista kunnioittava ja rakastava.

Pidin McEwanin kerronnasta ja luulen palaavani hänen teoksiinsa varmasti vielä myöhemminkin. Lauantai on hieno esimerkki kirjasta, jonka tapahtumat sijoittuvat vain yhden vuorokauden sisälle.

★★★★☆

– – – –

Briefly in English: McEwan has written a book which makes you constantly feel distressed. The protagonist, Henry Perowne is a neurosurgeon who goes through a series of unfortunate events. McEwan writes beautifully about the relationships within the family and especially between Henry and his wife, Rosalind. That must be a relationship everyone wants; intimate, appreciative and loving.

“Books are a uniquely portable magic.”

Edellä mainittu lainaus on, ainakin internetin mukaan, kirjailija Stephen Kingin suusta. Ja minulle lukeminen on juuri tätä. Kirjat ovat kannettavia pieniä maailmoita, joihin voi matkustaa vaikka raitiovaunussa istuessaan.

Lapsuudessani meitä veljeni kanssa käytettiin usein kirjastossa. Meillä oli iso, tummansininen Marimekon Matkuri-kassi, joka täytettiin kirjoilla. Erityisesti muistan Maikki Harjanteen Minttu-kirjat sekä Camilla Mickwitzin lastenkirjat. Samoja kirjoja varmasti lainattiin uudestaan ja uudestaan. Opin lukemaan 5-vuotiaana, joten kirjoja ei luettu minulle vain iltasatuina, vaan luin niitä varmasti myös itse.

rome-686305_1920

Kun olin alakoulussa, kirjasto oli fyysisesti koulumme vieressä. Jos en nyt aivan joka päivä, kävin varmasti kirjastossa useita kertoja viikossa koulun jälkeen. Muistan aina, kun vanhan, laminoidun kirjastokortin sai käydä vaihtamassa uuteen, oikealta kortilta näyttävään kirjastokorttiin. Se oli niin hieno! Uusi kirjastorakennus avattiin kuntakeskukseen 2004, kun olin lukiossa, joten pienellä kirjastolla koulun vieressä oli suuri merkitys minun kasvamisessani lukijaksi.

Olen lukenut paljon erityisesti ala- ja yläasteikäisenä. Kirjat eivät ole olleet laadultaan mitään hurjan tasokkaita, mutta niitä meni lähemmäs 30 kesäloman aikana. Minulla oli aika vähän kavereita ja vietinkin mieluusti aikaani ennemmin kirjojen henkilöiden kanssa. Listoja rakastavana ihmisenä kirjoitin myös kaikki lukemani kirjat ylös erinäisiin vihkoihin. Vihkojen olinpaikka on nyt hämärän peitossa, mutta olisi mielenkiintoista tutkia, mitä on lukenut.

Harry Potter ja viisasten kivi on julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1998. Luulen, että noihin aikoihin olen itsekin löytänyt sen. En ollut kuullut kirjasta mitään. Muistan vain kun löysin kirjan kirjastomme nuorten osaston hyllystä ja ihmettelin sen erikoista kansikuvitusta. Rakastuin sarjaan samantien ja sillä olikin tärkeä osa nuoruudessani ja kasvamisessani. Jotenkin aina toivoin, että kirjan maailma olisi oikeasti olemassa, että tuntisin itseni vähemmän oudoksi. Kutsukirjettä Tylypahkaan ei kuitenkaan koskaan tullut. Nyt on ollut supermahtava huomata, melkein 20 vuotta myöhemmin, kuinka omat neljäsluokkalaiseni ovat aivan rakastuneita Potter-sarjaan.

Lukemiseni kuitenkin väheni ja lähestulkoon hävisi opiskelujen alkaessa ja kun siirryin työelämään. Luin yliopistossa lähinnä kurssikirjallisuutta. Pidin kuitenkin itseäni aina ns. lukevana ihmisenä. Tuntui ristiriitaiselta, kun lukemieni kirjojen määrä ei tätä väitettä millään tavalla tukenut. Koko urani aikana olen kuitenkin pyrkinyt myös lisäämään lasten lukemista ja korostamaan lukutaidon tärkeyttä yleissivistävänä harrastuksena. Olen halunnut puhua lukemisesta mahdollisuutena päästä muihin maailmoihin ja pohtia omia kokemuksia muistakin perspektiiveistä.

Rekisteröidyin Goodreads-palvelun käyttäjäksi 2013 yrittäessäni lisätä lukemistani. Useana vuotena asetin tavoitteekseni lukea 12 kirjaa vuodessa, edes yhden kuukaudessa. Minään vuonna en tässä onnistunut. Viime vuonna luin huimat yhdeksän kirjaa. Otin siis aikamoisen riskin, kun tänä vuonna päätin kokeilla osallistua Helmet-lukuhaasteeseen, jossa listassa on 50 kirjaa.

Luen nyt silti paljon enemmän. Olen ottanut lukemisen mukaan työmatkoille, jolloin luen bussissa. Saan luettua matkojen aikana keskimäärin 30 sivua. Olen ollut hirvittävän innostunut muutoksesta lukutottumuksissani ja toivon, että saan ylläpidettyä tätä innostusta koko vuoden. Lukuinnostuksessani on tosin jotakin samaa kuin lapsuudessani. Hukutan ehkä yksinäisyyttänikin hyppäämällä tarinoiden vietäväksi.

Odotan Helmet-lukuhaasteen tuovan matkalleni kirjoja, joita en muuten tulisi lukeneeksi.

kuva: pixabay.com