Muotoja mitä vain

kässäkirjat

Hain eilen postista elämäni ensimmäiset kässäkirjat. Veera Välimäen Huivileikki on täynnä toinen toistaan ihanaisempia huiveja. Kaksi huivia olisi sieltä itselle tarkoitus tikuttaa, Kappa ja Siitepölyä. Kappa neulotaan lace-vahvuisesta langasta ja putkella on mittaa parisen metriä. Siinä saa jo aika antaumuksella puikkoja heiluttaa. Kyseinen ohje on vaan ollut niin suosittu neulojien keskuudessa, että ohjeessa käytettyä lankaa, Malabrigon Silkpacaa, ei meinaa mistään saada. Varsinkaan niissä sävyissä, joissa itse sitä kaipaisin. Siitepölyyn langat löytyykin, tosin minun siitepölystä tulee kyllä punamulta, koska edellisen postauksen punainen lanka oli siihen ostettu.

huivileikki-2 huivileikki

Toinen kirja on Kirsi Etulan ja Sunna Valkepää-Ikolan Mekkotehdas aikuisille, joka sisältää 11 mekkoa ja pari muutakin ohjetta. Kirjan kauniit kuvat on ottanut Krista Keltanen. Mekot ovat suhteellisen yksinkertaisia ja ensimmäisenä taidan kokeilla Ainoa. Johan tässä olisi korkea aika aloittaa myös pukin konttiin lahjojen värkkääminen. Tiedätte sitten, mitä saatte joululahjaksi, mekkoja ja huiveja.

roosterneuloo

Kaivoin naftaliinista myös pienen neuletakkiprojektini. Tammikuussa aloitettu projekti on ollut kesäjumini takia hieman jäissä, mutta koska työstä puuttui enää toinen hiha ja huppu, päätin yrittää saada sen valmiiksi ennen syksyn kylmiä. Arvon tässä kummalle pikkuprinssille takki tulee. Pienempi taitaisi siihen lähinnä hukkua.

Päätin, etten saa aloittaa mitään uutta projektia, ennen kuin tuo takki on valmis. Porkkanansa kullakin. Langat omaan villapaitaan on jo ostettu, sormet syyhyäisi päästä jo sen kimppuun.

Noh, ensi kerralla ehkä jotain muuta kuin näitä neuloosihulluuksia ja lankahurmaantumisia.

Mainokset

Jotain sinistä

Singeri lauloi taas alkuviikosta, kun oli tarvetta värkätä (myöhästynyt) syntymäpäivälahja. Idea on – yllätys, yllätys – Pinterestistä. Ostin kankaat Eurokankaan palakangaspuolelta, sininen kangas on tavallista kuviopuuvillaa, mutta vuorikangas, hihna ja reuna on valkeaa pellavaa. Sisällä on lieriön muotoinen kovikehuopa. Kankaita jäi taas sen verran, että täytyy alkaa miettiä, missä niitä oikein säilyttää.
roskisJoko arvasitte mistä pussista on kyse? Ei sitä lahjan saajakaan heti osannut arvata. Varsinkaan, kun otin arvuuttelun ajaksi sisällä olevan muovipussin pois. Kymmenen pistettä sille, joka arvasi, että se on auton roskis. Lahjan saajalla roikkuu tällä hetkellä vaihdekepistä ruma muovipussi, mutta eipä roiku enää. Pussin reunan saa kätevästi käännettyä kovikehuovan reunan yli, jolloin ulkoasu on siisti.

Ohje on tästä blogista, jossa on tekovaiheista yksityiskohtaiset kuvat. Luulen, että roskis on käytännöllisempi automaattivaihteisissa autoissa, joissa ei vaihdekeppiä tarvitse koko aikaa liikutella. Saa nähdä tuleeko tehtyä omaankin autoon tämmöinen. Tekisin pussista ehkä hieman kapeamman.

Harmi, että jäi ottamatta kuva pussista käytännössä.

Anna Singerin laulaa

singer-4

Ostin kuukausi sitten itselleni ensimmäisen ompelukoneeni. Joku toinen olisi ostanut jonkun halvemman ja vaatimattomamman, mutta minulle ei mikä tahansa kone kelvannut. Ompelukone on Singerin Heritage-malli, jonka olin nähnyt Strömsö-ohjelmassa ja sen jälkeen vannottanut itselleni vielä joskus sellaisen ostavani. Ompelukoneen mukana tullut muovinen suojapussi oli vain niin silmiäpolttavan ruma, että ostin kankaat Eurokankaan palakangaspuolelta ja ompelin itse uuden. Musta kangas valikoitu koukeroidensa vuoksi, vähän sama kuin itse koneessa. 
singer

singer-2

En vain ole ommellut mitään kunnollista varmaan yläasteen jälkeen ja mitään ikinä ilman kaavoja. En antanut tämän hidastaa itseäni vaan käytin muovista suojapussia suuntaa antavana kaavana. Koulukäsityöt eivät koskaan sujuneet meikämandoliinilta ihan hirvittävän hyvin, lähinnä välinpitämättömän opettajan vuoksi. Muorin hyvällä opastuksella olen kuitenkin oppinut ompelemaan ja innostukseni käsitöihin ei ole kuollut – päinvastoin.

Ompeluprojektissa piti harrastaa aika paljon ongelmanratkaisua; miten ylipäätään toteuttaa koko suojapussi? Mitä mittoja pitää ottaa? Missä järjestyksessä osat kannattaa ommella? Miten ommellaan kaarevat kulmat, ilman että kangas menee ryttyyn? Miten ommellaan vuori? Sain myös kokea purkamisen tuottamaa ärsytystä, kun purin juuri ompelemani vuorin, vaikka ei olisi tarvinnut.

singer-5

singer-6

Suojapussi kuitenkin onnistui minusta hyvin. Mustan päälikankaan alla pilkottaa keltainen vuorikangas. Pussi on siis käytännössä kaksipuoleinen. Jos jotain tekisin toisin, valitsisin kapeamman kanttinauhan tai vaihtaisin sen kokonaan mustaan. Tuo keltainen pomppaa vähän silmille.

Harmittaa vaan peittää kaunis kone suojapussilla.