Aikaisemmat dekkarikokemukseni ovat rajoittuneet aika pitkälle Agatha Christien Poirot-mystereeihin, ja Kåre Halldénin Samppanjaruhtinas on yhtä siistiä ja suhteellisen veretöntä murhan selvittelyä. Kun kuulin ensimmäisen kerran kirjasta, se kiinnosti minua juuri omaperäisen miljöövalintansa ansioista. Ranskan Champagneen sijoittuva murhamysteeri oli pakko saada käsiin.
Harald Poppe on vastikään leskeksi jäänyt ruotsalaismies, joka lähtenyt viinimatkalle, vaikkei viineistä juuri mitään ymmärräkään. Matkan aluksi hän löytää samppanjatalon kellarista kuoleman kielissä olevan kellarimestarin, Anselme Guidot’n. Harald kohtaa poliisiasemalla edesmenneen kellarimestarin lapsenlapsen, Isabellen, jonka kanssa he alkavat selvittää Anselmen kuolemaa.
Kirjassa edettiin yhtäaikaa kahdella eri aikatasolla, sillä tapauksella on juurensa toisen maailmansodan tapahtumissa. Kieltämättä itse pidin eniten kirjan takaumaluvuista, joissa valotettiin Cloêt-Déclauxin samppanjatalon, ja samalla perheen, historiaa 1940-luvun alussa. Tätä jäin kaipaamaan vielä lisääkin.
Jos jollakin sanalla teosta pitäisi kuvailla, sanoisin viinitermein viipyilevä. Kirjailija ei paljastanut liikoja, ja tapahtumien etenemisessä ei turhaa hötkyilty. Kirja oli kevyttä ja ajoittain pirskahtelevaa dekkarihöttöä. Sankariparin seurana kirjassa on pari kömpelöä ja ärsyttävääkin hahmoa, mutta kaikki hahmot ovat ohuita, eikä heihin juuri samaistu. Pienellä viilaamisella kirjasta olisi saanut varmasti vielä paremman.
Kirja sopi erinomaisesti lomalukemiseksi. Kirjaa oli mukava lukea, eikä missään vaiheessa tullut mieleenikään jättää sitä kesken.
★★★☆☆
kaupunginlauluja.wordpress.com 