Ihmisenä olemisen kuvia

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
(Gummerus, 2016.)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Jostain kumman syystä päädyin lukemaan peräkkäin kaksi kirjaa, joissa oli hyvin samankaltainen rakenne. Sekä Alma! että tämä Akvarelleja Engelin kaupungista rakentuivat lyhyistä hetkistä, välähdyksistä jostakin suuremmasta tarinasta. Viikilän kirjan nimikin viittaa hetkellisyyteen. Vaikka Engel itse maalaa kirjassa akvarelleja Helsingistä ennen omaa myllerrystään, luulisin, että akvarelleilla viitataan myös näihin lyhyisiin kuviin, joita kirjassa esitetään.

Akvarelleja koostuu siis Engelin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä vuodesta 1816 vuoteen 1840. Ymmärsin, että Viikilä perustaa merkintänsä jonkun tasoiseen faktatietoon, jota hän on saanut luettuaan Engelistä kertovaa tietokirjallisuutta sekä hänen kirjeitään Helsinki-vuosilta. Päiväkirjakirjamerkinnät ovat välillä todella lyhyitä ja Engel kertoo niissä paljonkin ihan kaikesta muusta kuin itse rakennustöistä. Engel kuvailee yksityiskohtaisesti puutarhansa kukkia

Vaikka Alma! synnytti minussa paljonkin positiivisia tunteita, heräsi minussa nämä kirjat luettuani ajatus, että en ehkä kuitenkaan hirvittävästi välitä tällaisista kirjoista, jotka eivät kerro oikein mistään. Olen näköjään näemmä aika juonikeskeinen ihminen. Mikä minua kirjassa kuitenkin eniten viehätti oli se ajatusleikki, jonka se synnytti. Oli jollain tavalla hykerryttävää kuvitella 200 vuotta vanhaa Helsinkiä ja sitä takapajuista ja talvisin kylmää tuppukylää, jonne Engel tuli kaupunkiaan rakentamaan. Minusta oli jotenkin uskomatonta ajatella, että Engel olisi voinut kävellä talvella jäätä pitkin Suomenlinnaan, niinkuin kirjassa kirjoitettiin.

”5. marraskuuta 1835

Illastimme tänään Paciuksen kanssa, kaksi saksalaista kaukana kotoa. Minä olen tullut tänne rakentamaan kaupungin, Pacius kaupunkiin musiikin. Yhtä palanut kuin kaupunki oli minun aloittaessani, oli musiikkielämä hiljainen. Molemmat aiomme muuttaa eläkepäiviksemme kotiin.” (s. 179)

Loppua kohti kirja jotenkin kuitenkin kietoi minut pikkusormensa ympäri ja oli hauska huomata siitä faktoja, kuten vaikka tuo tuossa edellä mainitussa sitaatissa. Fredrik Pacius nimittäin kolme vuotta myöhemmin, 1838, perusti Suomen vanhimman edelleen voimissaan olevan mieskuoron, Akademiska Sångföreningenin. Ja sävelsihän hän sitten myöhemmin  itsenäisen Suomen kansallislauluksi päätyneen kappaleen Vårt Land. 

Kirja on Goodreadsissä saanut vaihtelevia arvioita. Oma fiiliksenikin kirjasta sinkoilee alun hämmentymisen ja lopun hyvän imun välillä. Kirja avautui pikkuhiljaa, ja lopussa rivien välistä oli ehkä luettavissa Engelin oma ahdistus siitä, pääseekö hän koskaan Helsingistä pois. Perhe tuli Helsinkiin aluksi kuudeksi vuodeksi, mutta matka kuitenkin venyi lopulta 24 vuodeksi. Kirja toi Engelin minulle hieman läheisemmäksi, mutta en luonnollisestikaan voi luottaa täysin fiktiiviseen teokseen.

Tähtiä jotakin kahden ja kolmen väliltä.

★★★☆☆

– – – –

Briefly in English: Akvarelleja Engelin kaupungista is written in a diary form. It’s a fictional (fact-based though) diary of a German architect Carl Ludvig Engel who moved to Helsinki in 1816 and died here in 1840. Engel was given a task from the Russian Emperor Alexander I to build the new centre and the house to General-Governor of Finland, and therefore, Engel was sent to this small underdeveloped town in the far North. Book itself was a collection of moments and it didn’t give me that much.